Asfaltti Kitee. Asfaltti on musta ja moneen paikkaan taipuva pihan ja pysäköintialueen kulutuskerros. Kitee taas on alue Suomessa. Paikka johon asfaltti sopii ja jossa asfalttia laitetaan.
Asfaltointityöt ovat yleensä kesään sijoittuvia, kiireisiä ja hikisiä töitä, asfaltti kun on kuumaa ja se pitää saada siksi levitettyä pian. Jäähtyessään asfaltti mukautuu siihen muotoon johon se on jyrätty, tampattu tai tärylätkällä tiivistetty.
Asfaltin tekijät Kiteellä löytyvät tästä painamalla. Linkki vie tämän sivun alalaidassa olevaan yrityshakemistoon.
Asfaltti taipuu moneen mutkaan – Kiteellä ja muualla
Asfaltti on siitä kiitollinen materiaali, että kun se kuumana kiteeläiseen pihaan asennetaan, saadaan se taipumaan lähes muotoon kuin muotoon.
Asfaltista voidaan tehdä tasaisen pinnan lisäksi erilaisia kouruja, töyssyjä, kaarteita ja reunarakenteita siinä missä kapeita käytäviä ja erilaisia portaitakin.
Asfaltti on siis hyvä vaihtoehto myös kotipihan erilaisiin käytäviin ja erikoisempiin alueisiin. Sellaisiin joiden tekeminen esimerkiksi kivilaatoilla olisi kohtalaisen työlästä ja aikaavievää.
Pihan käyttäjän omat mieltymykset toki loppujen lopuksi sanelevat sen, mihin asfalttia Kiteellä asennetaan. Toiset kiinnostuvat tummasta asfaltista, toiset sepelistä ja jotkut pihakivistä. Teknisesti ajatellen asfaltin mahdollisuudet ovat kuitenkin todella moninaiset.
Kun asfaltti on kiteeläiseen pihaan, tielle tai muuhun paikkaan asennettu ja tiivistetty, on se yleensä käyttöön otettavissa hyvinkin pian. Viimeistään seuraavana päivänä.
Kirjoitin asiasta muuten artikkelin. Milloin uudella asfaltilla voi ajaa?
Asfaltti kovettuu jäähtyessään, ja toisaalta taas pehmenee kun Kiteen kesäinen aurinko paahtaa sen kuumaksi. Ja kuumaa se kesällä tosiaan voi ollakin, jopa 50-60 asteista pahimmissa auringon porottamissa paikoissa.
Asfaltti koostuu kivestä, bitumista ja näitä yhdistävästä lämmöstä
Vaikkei asfalttialan ammattilaiseksi aikoisikaan, on jokaisen asfalttia pihalleen suunnittelevan hyvä tietää perusasiat siitä, mistä ja miten asfaltti valmistetaan. Pieni sivistys harvoin kaataa ojaan.
Kiviaines muodostaa 95 prosenttia asfaltista
Asfaltin pääraaka-aine on kivi. Yleisimmin kalliomurske eli kalliosta murskattu ja oikeaan raekokoon oikeassa suhteessa seulottu kivi.
Kiviaineksen raekoolla ja eri raekokojen suhteutuksella vaikutetaan siihen, minkä verran asfaltissa on niin sanottua tyhjätilaa eli kivien väliin jäävää koloa, ilmaa.
Tyhjätilaa on asfaltissa sekä näkyvissä että asfalttikerroksen sisällä, ja se vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka hyvin asfalttikerros kestää aikaa.
Kiviaineksen kovuus vaihtelee sen mukaan missä kohdassa ja millaisella geologisella alueella kallio Kiteellä sijaitsee.
Maanteillä käytettävän asfaltin valmistukseen käytetään yleensä mahdollisimman kovaa kiveä sen kulutuskestävyyden vuoksi. Pihoilla tämä seikka ei ole olennainen, koska pihalla asfaltti ei samalla tavalla joudu kulutukselle alttiiksi.
Tärkein seikka joka pihaa asfaltoivan tulee kiviaineesta tietää, on raekoko. Yleisemmin 0/11 tai 0/16.
Raekoolla ilmoitetaan milleinä se vaihteluväli, jonka sisällä murskeessa oleva kiviaines on.
0/11 tai 0-11 tarkoittaa että murskeessa on kaiken kokoista kiveä väliltä 0 – 11 millimetriä. Vastaavasti 0-16 murskeessa on kiviä koossa 0mm – 16mm.
Omakotitalojen pihojen asfaltti tehdään yleisimmin 0-11 kokoisesta murskeesta sen mahdollistaman kauniin ja yhtenäisen pinnan vuoksi.
Asfaltissa on kiviainesta noin 94 – 96 prosenttia, eli suurin osa.
Asfaltti ei ole asfalttia ilman bitumia
Bitumi on aine, joka sekä sitoo asfaltissa olevat kivet yhteen että antaa asfaltille sen kauniin mustan sävyn.
Bitumia tuotetaan maaöljystä ja se on polttoaineteollisuuden sellainen sivutuote, joka jää jäljelle, kun öljystä erotetaan tislamalla esimerkiksi bensiini, dieselöljy ja raskaat polttoöljyt.
Bitumi on nestettä, vaikka kylmässä olomuodossa se ei juuri nestettä muistutakaan. Se kuitenkin valuu kylmänäkin, vaikkakin todella todella hitaasti.
Pakkasessa puhdas bitumi on niin haurasta, että se murtuu kuin jää. Asfaltissa bitumi kuitenkin pitää rakenteen kasassa kylmässäkin, koska se on sekoittuneena kiviainekseen ja tämä antaa bitumille tietynlaista sitkeyttä.
Bitumi varastoidaan ja kuljetetaan kuumana, jolloin se on pumpattavissa olevaa nestettä.
Bitumi myös sekoitetaan kiviainekseen asfaltin valmistusprosessissa kuumana, noin 160 – 180 asteisena.
Asfaltissa on bitumia noin 4-6 painoprosenttia, eli kohtalaisen vähän verrattuna siihen, mikä merkitys bitumilla asfaltin koostumuksessa on.
Bitumin määrän lisääminen ei kuitenkaan tee asfaltista sen parempaa. Pieni 4 – 6 prosentin osuus on käytännön kokemuksen ja tarkan tuotekehittelyn myötä todettu juuri sopivaksi.
Lämpö mahdollistaa kiven ja bitumin sekoittumisen asfaltiksi
Oleellinen asia, vaikkakaan ei ainesosa, asfaltin valmistuksessa on lämpö.
Ilman lämmittämistä bitumi olisi niin jäykkää, ettei sen sekoittamisesta kiviainekseen tulisi mitään.
Kuumana bitumi sen sijaan sekoaa kiveen hyvin. Asfaltti myös kuljetetaan ja levitetään tästä syystä kuumana.
Kun lämpö asfaltista lähtee ja pinta jäähtyy, alkaa asfaltti kovettua ja muodostaa käveltävää ja autolla ajettavaa pihan pintaa.
Suurin osa asfaltin kovettumisesta onkin juuri lämmön haihtumista, vaikka asfaltin rakenne muutamien ensimmäisten viikkojen aikana muutenkin hakee paikkaansa ja vahvistuu.
Asfaltilla voi yleensä ajaa asfaltoinnin jälkeisenä päivänä. Kävelyä asfalttipinta kestää heti kun se on jäähtynyt käsin kosketeltavaksi.
Asfaltti halkeaa – Mitä tekee kiteeläinen?
Uusi asfaltti ei toivottavasti halkea, ainakaan aivan heti. Ja jos halkeaa, vika harvoin on asfaltissa itsessään. On nimittäin niin, että vaikka asfaltti erittäin joustavaa materiaalia onkin, ei sen muodonmuutoksien kesto ole mahdottoman suuri. Huomattavasti suurempi kyllä kuin esimerkiksi betonilla, mutta pienempi kuin kumilla.
Asfaltin halkeamisen syy löytyy siis lähes poikkeuksetta pohjarakenteesta. Se joko antaa periksi, painuu epätasaisesti tai nousee ja laskee roudan mukana.
Oli syy mikä tahansa, asfaltin halkeamia joudutaan silloin tällöin korjaamaan kun asfaltti ajan mittaan halkeaa.
Asfaltin halkeamien korjaus on joillain tiealueilla ja kriittisissä paikoissa vuosittain tehtävää työtä, jolla pyritään yhtenäistämään asfalttipinnan vedenpitävyys ja ehkäisemään näin osaltaan routavaurioita.
Asfaltin halkeamia voidaan joissain tapauksissa korjata myös ulkonäkösyistä, mikäli korjattu halkeama on kyseiseeä kohteessa mukavamman näköinen kuin alkuperäinen halkeama.
Asfaltin halkeamia korjataan useimmiten kumibitumilla, joka kaadetaan kuumana etukäteen puhdistettuun saumaan. Kumibitumi on jäähtyneenäkin joustavaa bitumimassaa, joka tarttuu halkeaman reunoihin ja muodostaa yhtenäisen sillan asfaltin halkeaman yli.
Katkelma kirjoittamastani artikkelista nimeltä Asfaltin halkeamien korjaus.
Asfaltin korjaus Kiteellä – Kuka sen tekisi?
Asfaltin korjaus Kiteellä on työ tai toimenpide, jolla saatetaan asfalttissa oleva vaurio sellaiseen kuntoon, että se ei enää haittaa asfaltin käyttöä.
Kiteellä tehtävä asfaltin korjaus voi koostua monesta eri tehtävästä, joita ovat asfaltin poisto, pohjatyöt ja uuden asfaltin asennus.
Asfaltin korjausta voi olla myös esimerkiksi se, että kiteeläiseen pihaan tehdään kokonaan uusi pinta, tai muu vastaava suurempi korjaustoimenpide.
Tutustu tarkemmin siihen, miten asfaltti Kiteellä korjataan lukemalla tämä kirjoitus.
Asfaltti pihalle Kiteellä
Pihan asfaltointi on työ, jossa pihalle – oli se sitten rivitalon, kerrostalon, omakotitalon, teollisuushallin tai myymälän piha – asennetan uutta asfalttia. Tai korjataan vanhaa asfalttia laajemmalta alueelta.
Tutustu pihan asfaltointiin Kiteellä
Asfaltin hinta Kitee – Paljonko asfaltointi Kiteellä maksaa?
Asfaltin hinta Kiteellä vaihtelee kohteen ominaisuuksien perusteella, ja vaihtelu voi olla paikoin suurtakin. Tarkimman hinnan saat aina Kiteellä toimivalta asfalttialan yritykseltä kysymällä, mutta hyvän käsityksen hinnasta, ja etenkin siitä, mikä hintaan vaikuttaa, saat myös tutustumalla kirjoittamaani artikkeliin asfaltin hinnasta.
Lue artikkeli Asfaltin hinta Kitee tästä.
Kiteellä asfaltointitöitä tekevät seuraavat yritykset
Paikalliset asfalttialan yritykset löytyvät allaolevasta palveluhakemistosta.
Asfalttitieto.fi sivuston palveluhakemistossa asfalttialan yritys voi esitellä toimintaansa ja tuoda palvelunsa esille asfalttitöitä tavitseville asiakkaille. Perustietojen lisäys on ilmaista. Laajempien tietojen hinnasto ja tilauslomake löytyy tästä linkistä.
Tutustu yritykseen Paikalliset asfalttialan yritykset löytyvät allaolevasta palveluhakemistosta.
Soita: 044 586 7585