Pihan asfaltointi on työ, jossa Muhoksella olevalle pihalle – oli se sitten rivitalon, kerrostalon, omakotitalon, teollisuushallin tai myymälän piha – asennetan uutta asfalttia. Tai korjataan vanhaa asfalttia laajemmalta alueelta.
Pihan asfaltoinnista ei periaatteessa puhuta silloin, kun asfalttia korjataan vain pienenltä alueelta. Tällöin on kysymyksessä asfaltin korjaus– tai paikkaustyö.
Pihan asfaltoinnissa on kohteesta riippumatta tiettyjä yhteisiä piirteitä ja seikkoja, ja sitten on asioita jotka vaihtelevat sen mukaan, minkä alueen pihasta on kyse. Tästä johtuen olen koonnut tähän artikkeliin yleiset tiedot pihojen asfaltoinnista, ja jokaisen osa-alueen erityispiirteet omille alasivuilleen.
- Omakotitalon pihan asfaltointi Muhoksella
- Kerrostalon pihan asfaltointi Muhoksella
- Rivitalon pihan asfaltointi Muhoksella
- Taloyhtiön pihan asfaltointi Muhoksella
Asfaltoitava muhoslainen piha vaatii perustaksi tasaisen pohjan
Pihalle asfaltti levitetään aina mahdollisimman tasapaksuna kerroksena yhtenäiselle alueelle. Yleisin asfaltin paksuus kerrostalojen, rivitalojen ja omakotitalojen pihalla on noin 4cm, tarkoittaen että joissain kohdissa paksuus voi olla 5cm ja joissain kohdissa kolme. Tätä suurempi vaihtelu ei ole enää toivottavaa, joten pihan asfaltointi pitää aloittaa aina tasaisen pohjan tekemisellä.
Pohjan teon yhteydessä rakennetaan myös kaadot niin, että vesi ohjautuu pihalta pois järkevästi, eikä asfaltille jää lammikoita.
Lisäksi Muhoksella saattaa olla erityisiä ohjeita sadeveden ohjaukseen varsinkin silloin jos asfaltoitava alue sijaitsee kaava-alueella. Näitä ohjeita on mahdollista tiedustella Muhoksen rakennusvalvonnasta. Muhoksen rakennusvalvonnan yhteystiedot löydät tästä linkistä (Linkki vie ulkopuoliseen palveluun). Erilliset ohjeet liittyvät usein esimerkiksi siihen, saako pihalta tulevan veden ohjata ojaan, pitääkö pihan tieliittymässä olla sadevesikaivo, ja suuremman alueen kyseessä ollessa esimerkiksi erilaisiin valumaveden rajoituksiin. Ohjeet voivat vaihdella myös sen mukaan millaisessa vaiheessa kunnallistekniikan rakennus kussakin paikassa on.
Mikäli sadevettä varten tehdään niin sanottu lautaränni, eli ura asfalttiin veden poistamiseksi kauemmas rakennuksesta, tehdään pohja tästä kohtaa hieman syvemmäksi, jotta varmistetaan asfalttikerroksen riittävä paksuus.
Lautarännejä käytetään yleensä vanhempien rivitalojen ja kerrostalojen pihoilla. Uusissa kohteissa kattovedet ohjataan nykyään lähes poikkeuksetta sadevesi- tai rännikaivoihin ja asfaltin alla kulkevaa putkea pitkin pois tontilta.
Pihan asfaltoinnin alle kantava pohja
Pitää huomioida, että asfaltti yksinään ei muodosta kantavaa pohjaa. Mikäli pohja on niin heikko, että se kuorma-auton tai henkilöauton renkaan alla painuu alas, ei asfaltti tällaisen pohjan päällä tule kestämään. Piha-asfaltin alle tuleekin aina asentaa niin kantava pohja, ettei sen eläminen suunnitellun käytön alla ole huomattavaa.
Esimerkkinä mainittakoon, että savimaan päälle tehtävän pohjan perustukseksi ei yleensä riitä pintamaan poisto ja 20 sentin murskekerros. Sensijaan kallioisen ja hiekkapitoista metsämaata sisältävän tontin pohjatöiksi kyseisenlainen kerros saattaa hyvinkin olla riittävä.
Pihan asfaltointi koneella vaatii tilaa
Kun pihan koko on senverran suuri, että käsin levitys ei ole järkevää, tehdään asfaltointi koneella vetämällä. Koneita käytetään lähes jokaisen pian asfaltoinnissa, sillä harvoin tulee vastaan pihaa jonka koko olisi vain joitain kymmeniä neliöitä.
Asfalttikone vaatii pihalla tilaa suunnilleen maataloustraktorin ja työkoneen verran sekä pituus,- leveys,- että korkeussuunnassa.
Asfaltoitaessa koneella työskennellään joko seinän suuntaisesti tai seinästä poispäin niin, että uuden asennetun asfaltin päälle ei työn kestäessä ajeta. Pihan asfaltointi aloitetaankin lähes poikkeuksetta takanurkasta tulotielle päin ja koneen käyttö määritellään sen mukaan.
Koneellisesti asfalttia levitettäessä pyritään saamaan pitkiä yhtenäisiä vetoja, koska jokaisen yksittäisen konevedon alussa tulee tehdä aloitus, eli levittää ensimmäiset pari metriä asfalttia käsin. Tämän aloituksen päälle lasketaan koneen perä, ja sen jälkeen uuden asfaltin asennus voidaan tehdä kyseisen pätkän osalta koneella.
Joskus voidaan myös vetää yksi yhtenäinen aloitusveto jonka päältä voidaan lähteä koneella monesta kohdasta.
Kaikki tämä vaatii tilaa, ja tuleekin huomioida, että koneella asfaltoitavan pihan malli on sellainen jossa voisi kuvitella lumiauran pystyvän työskentelemään vaivatta. Tällöin pihan voidaan yleensä tehdä asfalttikoneella. Eikä se tila talven tullen ole ollenkaan huono asia lumiaurallekaan.
Kaatoja sopivasti muttei liikaa
Eräs pihan asfaltoinnin onnistumiseen vaikuttava seikka on kaatojen eli kallistusten tekeminen niin, että vesi ohjautuu pihalta sopivasti pois. Liian pienet kaadot aiheuttavat helposti lätäköiden muodostumista silloin, kun pohja antaa hieman myöden tai asfalttiin tulee jonkinlainen kolo. Liian suuret kaadot taas ovat pihan käytön kannalta hankalia. Yleisin pihoilla käytettävä kaato on minimissään 1cm/metri, joka tarkoitaa että yhden metrin matkalla pihan korkeus muuttuu vähintään yhden sentin verran.
Veden ohjaaminen järkevästi on tärkeää
Pihalle tuleva vesi tulee ohjata niin, että asfaltilta poistumisen jälkeen sillä on mahdollisuus jatkaa matkaa alamäkeen.
Vaikka kesällä veden ohjaaminen nurmikolle saattaa olla ongelmatonta, pitää huomioida että jäätynyt maa ei ime vettä ollenkaan sisäänsä. Keväällä lumien sulaessa ja valuessa jäätyneelle maalle, syntyy lätäkkö, mikäli vedellä ei ole pääsyä eteenpäin. Mikäli vesi ohjataan nurmikolle, tulee myös nurmikon kallistuksen siis olla sellainen, että veden kulku asfaltilta nurmikon kautta on mahdollinen alamäkeen.
Eräs pienilläkin pihoilla yleistynyt veden ohjaamisen tapa on johtaa pihavedet sadevesikaivoon. Tällöin vesi poistuu asfaltilta ritiläkannen kautta sadevesiviemäriin.
Sadevesikaivot pihalla kannattaa sijoittaa niin, että asfaltoitua pihaa käytettäessä ne eivät aiheuta haittaa. Sadevesikaivoa ei kannata siis asentaa aivan oven eteen tai ajoväylälle renkaan kohdalle, koska tällöin aiheutuu turhia heilahduksia ajoneuvoihin ja kenkien kastumista, mikäli sadevesikaivo jostain syystä tukkeutuu.
Lähes poikkeuksetta pihoja asfaltoitaessa vesi ohjataan rakennuksesta poispäin. Tällainen veden ohjaus on muutenkin kaikessa rakentamisessa tärkeää.
Pihan hoito pihan asfaltoinnin jälkeen.
Asfaltoitu piha ei vaadi ajan saatossa erityistä hoitoa. Harjaaminen tai kevyt painepesu vedellä ovat yleensä riittäviä hoitotoimenpiteitä asfalttipihan ulkonäön ja käytettävyyen pitämiseksi halutulla tasolla.
Mikäli asfaltin kulumisen tai pohjien muodonmuutoksen vuoksi asfaltoitu piha kaipaa suurempaa remonttia, tulee kyseeseen asfaltin paikkaus tai korjaus. Myös asfaltin halkeamia voidaan korjata niin, että pihavesi ei pääse asfaltin alle aiheuttamaan vaurioita.
Pihan asfaltoinnin jälkeen
Kun pihan asfaltointi on valmis, asfalttiporukka kerää koneensa, siivoaa jälkensä ja vie mahdollisesti ylijääneen asfalttimassan mukanaan. Ylijäänyt asfaltti asennetaan usein seuraavaan kohteeseen – kohteita yhdellä porukalla kun voi olla päivän mittaan useita. Mikäli asfalttia päivän päätteeksi vielä jää jäljelle, viedään se useimmiten asfalttiasemalle uudelleen käytettäväksi.
Uudesta asfalttipihasta nauttiminen Muhoksella voi alkaa.
Pihojen asfaltointia Muhoksella suoritavat
Sekä pari poimintaa muualla Suomessa toimivista asfalttialan yrityksistä
Asfalttipartio
Toteutamme asfalttivaurioiden korjaukset nopeasti, laadukkaasti ja takuutyönä koko Suomen alueella. Suoritamme kaikki korjaukset kuumalla asfalttimassalla, joka on erittäin tehokas tapa suorittaa korjaukset ja lopputulos kestää hyvin kulutusta sekä veden rasitusta.
Tutustu yritykseen Asfalttipartio
Soita: 040 187 0430
Asfalttikulma Oy
Asfalttikulma totuttaa pihasi päällystämisen ammattitaidolla ja nopeasti pihasi koosta tai muodosta riippumatta. Hiekkaan verrattuna Asfaltti parantaa pihasi ilmanlaatua ja auttaa vähentämään kuran muodostumista. Toteutamme pienen alueen tai vaikka koko piha-alueen asfaltoinnin ja siihen liittyvät muut työt kuten reunakorotusten asennukset.
Tutustu yritykseen Asfalttikulma Oy
Soita: 0400 437 153
Tie- ja pihapäällyste Oy
Tie- ja Pihapäällyste Oy on monipuolinen asfaltoinnin ammattilainen. Palvelemme pääasiassa yrityksiä, taloyhtiöitä ja julkista sektoria, mutta teemme töitä myös yksityisasiakkaille. Toimialueeseemme kuuluvat Hämeenlinna ja Närpiö lähialueineen noin 100 kilometrin säteellä. Tyypillisiä paikkakuntia asfaltointi- ja maanrakennustöille Hämeenlinnan lähialueilla ovat Hauho, Tuulos, Padasjoki, Lammi, Hämeenkoski, Hollola, Hausjärvi, Riihimäki, Loppi, Tammela, Forssa, Akaa, Valkeakoski ja Pälkäne. Närpiön lähialueita ovat Kaskinen, Pjelax, Yttermark, Korsnäs, Pirttikylä, Maalahti, Vaasa, Teuva, Kauhajoki, Koskenkylä, Kurikka, Koskenkorva, Ilmajoki, Kristiinankaupunki, Dagsmark, Karijoki, Lapväärtti, Härkmeri ja Isojoki.
Tutustu yritykseen Tie- ja pihapäällyste Oy
Soita: 0400 481 123
Asfalttikunkku Oy
Halkeamat, reiät, painaumat ja muut asfalttivauriot saat kuntoon nopeasti ja varmasti ammattilaisten avulla. Monipuoliset asfaltinkorjausmenetelmämme takaavat ensiluokkaisen jäljen kaikissa olosuhteissa. Suoritamme korjauksia ympärivuotisesti koko Suomen alueella.
Tutustu yritykseen Asfalttikunkku Oy
Soita: 040 5194573
Asfalttipojat Oy
Asfalttipojat Oy tunnetaan luotettavuudesta, tarjoamamme palvelut ja työt suoritamme sovitussa aikataulussa.
Tutustu yritykseen Asfalttipojat Oy
Soita: 0400 411 898