Asfaltin korjaus Äänekoski

Asfaltin korjaus Äänekoskella on työ tai toimenpide, jolla saatetaan asfalttissa oleva vaurio sellaiseen kuntoon, että se ei enää haittaa asfaltin käyttöä. Äänekoskella tehtävä asfaltin korjaus voi koostua monesta eri tehtävästä, joita ovat asfaltin poisto, pohjatyöt ja uuden asfaltin asennus. Asfaltin korjausta voi olla myös esimerkiksi se, että äänekoskelaiseen pihaan tehdään kokonaan uusi pinta, tai muu vastaava suurempi korjaustoimenpide.

Asfaltin korjaus terminä pitää sisällään sen kaltaiset työt, joiden tarkoituksena on ennallistaa äänekoskelainen asfalttipinta vaurioita edeltäneeseen tilaan.

Asfaltin korjauksella voidaan vaikuttaa joko pieniin paikallisiin vaurioihin ilman laajempaa korjaustyötä, tai korjaus voidaan laajentaa koskemaan esimerkiksi koko piha-aluetta pohjatöineen.

Pieniä asfaltin korjaustöitä ovat esimerkiksi

Suurempia asfaltin korjaustöitä taas ovat esimerkiksi koko piha-alueen uudelleenasfaltointi, tien uudelleen päällystäminen tai routivan ja painuvan pohjamassan vaihto sekä alueen uudelleen asfaltointi.

Asfaltin korjaustöitä Äänekoskella suorittavat seuraavat yritykset

Lisäksi pari poimintaa muualla Suomessa toimivista yrityksistä

VRJ Group Oy

Tarjoamme asfaltointipalveluita niin julkiselle sektorille, rakennusliikkeille kuin yksityisasiakkaillekin.
Tutustu yritykseen VRJ Group Oy
Soita: 020 742 5500

Asfalttisalpa Oy

Palveluumme kuuluivat huolelliset pohjatyöt ja pohja­viimeis­telytyöt. Tarvittaessa vaihdamme maa-aineksen asfaltoi­tavalta alalta, tasoitamme pohjat ja levitämme tasoite­murskeet onnistuneen lopputuloksen takeeksi. Asfaltoinnin viimeistelee oikein toteutetut pintavesikaadot ja viimeistelymuotoilu.
Tutustu yritykseen Asfalttisalpa Oy
Soita: 010 422 1722

Karelia-asfaltti Oy

Karelia-asfaltti on paikallinen ja yksityinen asfalttialan yritys, jonka erityisosaamiseen kuuluu etenkin kotitalouskohteiden asfaltoinnit. Pystymme hinnoittelemaan työmme kilpailukykyisesti ja toimimaan nopeallakin aikataululla.
Tutustu yritykseen Karelia-asfaltti Oy
Soita: 045 152 9250

Asfalttimaalaus Ruutumiehet Oy

Teemme pihojen ja teiden asfalttimaalaus- ja kestomerkintätyöt.
Tutustu yritykseen Asfalttimaalaus Ruutumiehet Oy
Soita: 050 598 2195

Uudenmaan Asfaltti Oy

Uudenmaan Asfaltti Oy on asfaltti- ja maanrakentamistöiden asiantuntija jo 40 vuoden kokemuksella. Toimimme pääasiallisesti pääkaupunkiseudulla. Tarjoamme asfaltointi ja maanrakennus palvelut aina pihatien asfaltoinnista peruspohjan profilointiin asti.
Tutustu yritykseen Uudenmaan Asfaltti Oy
Soita: (020) 7639 220