Asfaltointi vanhan asfaltin päälle

Monesti päädytään tilanteisiin joissa vanhaa asfalttia ei kannata poistaa uuden alta vaan on mahdollista laittaa uusi asfaltti vanhan asfaltin päälle. Vanha asfaltti on usein mitä mainioin pohja uudelle asfaltille, kunhan muutamasta tärkeästä asiasta on pidetty etukäteen huoli.

Kaatojen tarkistus ja korjaus tarvittaessa

Vanhasta asfaltoidusta alueesta tiedetään useimmiten etukäteen sen ongelmapaikat ja tällaisena hetkenä kun siihen laitetaan uutta asfalttia päälle on ongelmien korjaus helpointa tehdä.

Mikäli vesi ei ole ennen kulkenut kunnolla esimerkiksi oven tai autotallin edestä pois, ei tilanne parane pelkällä uuden asfalttikerroksen levityksellä.

Ennen uuden asfalttipinnan asennusta on siis hyvä käydä läpi harkiten ja huolella asfaltoitava alue ja pohtia, tarvitaanko sinne esimerkiksi uusia sadevesikaivoja tai pitääkö jossain kohdin pintaa ja pinnanmuotoja muokata niin rajusti, että tarvitaan esimerkiksi kaivinkonetta ja suurempia maanrakennustöitä.

Ovien ja ajoväylien korkeus

Uuden asfalttikerroksen paksuus vanhan asfaltin päällä on yleensä vähintään 4 cm. Tätä ohuemmat kerrokset lähtevät helposti rasituksen ja sään vaikutuksesta irti.

Tästä syystä pitää huomioida että ovien ja kynnysten kohdalla on riittävä tila jotta uuden asfaltin mahtuu siihen asentamaan. Tarvittaessa ovien edestä on poistettava vanhaa asfalttia niin laajalta alueelta että uuden asfaltin asennuksen jälkeen veden virtaus on moitteetonta.

Mikäli kynnyksen tai oven kohdalta poistetaan asfalttia vain muutaman kymmenen sentin matkalta, jää uuden asfaltin asennuksessa sille kohdalle helposti kuoppa. Tai vaihtoehtoisesti asfaltista tulee erittäin ohut saumakohdassa, eikä tällainen ohutsauma tule kestämään.

Asfalttia on siis poistettava ovien ja vastaavien edestä vanhasta kaadosta riippuen yleensä metrin tai jopa kahden metrin matkalta, mikäli uusi kerros ei kokonaisuudessaan mahdu vanhan päälle.

Kohoumien poisto ja kuoppien täyttö

Ennen uuden yhtenäisen asfalttikerroksen levitystä tulee suuremmat kolot täyttää etukäteen, jotta saadaan tasainen pohja johon asfalttikerros levitetään. Myös mahdolliset kohoumat tulee käsitellä niin, että niiden kohdalta poistetaan perustason yläpuolelle noussut asfaltti ja mahdollinen aiheuttaja, esimerkiksi kivi. Näin mahdollisesti syntynyt kolo pitää myös täyttää ennen uuden asfaltti kerroksen asentamista.

Tavoitteena yksinkertaistettuna siis on, että uudella asfalttikerroksella olisi täysin tasainen pohja johon sen voi levittää joka paikassa yhtä vahvana kerroksena.

Uuden asfaltin tarttuvuus vanhan päälle

Uuden asfaltin tarttuvuus vanhaan asfalttipintaan varmistetaan parhaiten käyttämällä asfalttiliimaa eli niin kutsuttua bitumiemulsiota. Asfalttiliimalla on vanhaa asfalttia hieman pehmentävä vaikutus ja liima varmistaa sen, että uusi kerros pysyy vanhan asfaltin päälle erittäin hyvin kiinni.

Joissain tapauksissa voidaan myös olla käyttämättä liimaa, mikäli varmistetaan että asfaltin kerrospaksuus on riittävä eikä väliin pääse vettä. Tällaisissa tapauksissa pitää erityisen hyvin huolehtia myös vanhan asfalttikerroksen puhdistamisesta ennen uuden asentamista.

Veden pääsy kahden asfalttikerroksen väliin

Vesi kahden toisistaan irti olevan asfalttikerroksen välissä on eräs suurimpia routavaurioiden aiheuttajia. Veden pääsy kahden asfaltti kerroksen väliin tuleekin mahdollisimman tehokkaasti estää.

Kylmällä säällä Kun maa painuu pakkaselle ja sen jälkeen sulaa vesi jatkuvasti laajenee ja supistuu irrottaen vähitellen kahta asfalttikerrosta toisistaan.

Veden pääsy kahden asfalttikerroksen väliin estetään esimerkiksi liimaamalla, huolehtimalla siitä että päälle tuleva kerros on erittäin tiivis sekä levittämällä uusi asfaltti kerros hieman vanhaa leveämmälle alueelle.

Puretun asfaltin kierrätys

Työmaalta poistettu vanha asfaltti tulee toimittaa asianmukaisesti esimerkiksi asfaltti asemilla sijaitseville keräyspaikoille joissa se voidaan kierrättää ja murskata uuden asfaltin raaka-aineeksi. Työnsuorittaja huolehtii tästä kuljetuksesta.

Uuden asfaltin asennus vanhan päälle

Kun edellä mainitut pohjatyöt on tarkkaan tehty, voidaan uusi asfalttikerros levittää vanhan asfaltin päälle aivan kuten se tehtäisiin tuoreelle murskepohjalle.