Omakotitalon pihan asfaltointi

Omakotitalon pihan asfaltointi kestää yleensä päivän tai kaksi, pohjatöiden laajuudesta riippuen.

Omakotitalon pihan asfaltoinnin hinta on yleensä noin 5000 euroa, pienempien ja yksinkertaisten pihojen maksaessa vähemmän, suurempien enemmän. Hintaan vaikuttavat niin pihan muoto, koko kuin asfaltoivan firman työkiireetkin.

Omakotitalon pihan asfaltointi on toimenpide, jossa omakotitalon pihalle asennetaan uusi asfaltti, tai omakotitalon pihan asfalttia korjataan niin että vanhan asfalttikerroksen päälle asennetaan kokonaan uusi asfaltti. Kuten yllä mainittu, omakotitalon asfaltointi kestää yleensä alle päivän, pohjatöiden tekeminen asfalttia varten mahdollisesti toisen päivän.

Olen elämäni aikana tehnyt sen verran monta asfalttipohjaa omakotitalojen pihoille, että uskon voivani kirjoittaa aiheesta asiantuntevan artikkelin.

Omakotitalon pihan asfaltointi – Huomioi nämä seikat

  1. Millaisilla asuinalueilla omakotitalojen pihoja usein asfaltoidaan?
  2. Miksi omakotitalon pihoja asfaltoidaan?
  3. Omakotitalon pihan asfaltointi vaatii hyvät pohjatyöt!
  4. Omakotitalon pihan asfaltoinnissa käytettävät koneet ja työmenetelmät.
  5. Huomioi seinän vieressä sokkelikaistat ja rappaukset.
  6. Asfaltin karkeus omakotitalon pihalla.

Omakotitalojen pihoja asfaltoidaan paljon tiheillä asuinalueilla

Omakotitalojen pihoja asfaltoidaan yleensä sellaisilla alueilla, joilla pihalle johtava tie on asfaltoitu. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa asfaltoitavista omakotitalojen pihoista sijaitsee uudehkoilla kohtalaisen lähellä keskustaa sijaitsevilla omakotialueilla.

Myös maaseuduilla asfaltoidaan jossain määrin omakotitalojen pihoja, mutta kokemukseni mukaan keskustojen lähellä sijaitsevat omakotialueet edustavat suurta enemmistöä.

Maatiloilla omakotitalojen pihoja asfaltoidaan usein suurempien rakennushankkeiden yhteydessä. Esimerkiksi silloin kun pihapiiriin tehdään tuotantotiloja, joiden piha-aluetta asfaltoidaan. Tällöin on luonnollista ulottaa asfaltointi koskemaan myös vieressä sijaitsevan omakotitalon pihaa.

Mikään ei kuitenkaan estä tilaamasta tai suunnittelemasta omakotitalon pihan asfaltointia syrjäisempäänkään pihaan. Samat edut pihan asfaltointi tuo, sijaitsipa piha missä päin tahansa.

Omkotitalon pihan asfaltoinnin edut

Suuri syy, joka vaakakupissa painaa kun omakotitalon pihaa asfaltoidaan, on ulkonäkö. Monen mielestä asfaltoitu piha on nätti, yhtenäinen ja muutenkin mukavan näköinen. Pihalle sopii niin autot, polkupyörät skeittilaudat kuin rullaluistimetkin, kunhan vaan alaa on tarpeeksi.

Kauniin ja yhtenäisen ulkomuodon lisäksi asfaltoitu omakotitalon piha on siis myös moneen käyttöön soveltuva leikki- ja harrastusalue.

Kodin siivouksen kannalta omakotitalon pihan asfaltointi puolustaa paikkaansa siinä, etä sisälle kulkeutuva hiekka vähenee ratkaisevasti. Kun piha on silloin tällöin harjattu ja pidetty muutenkin kunnossa, on sisälle kulkeutuvan hiekan ja kiven määrä minimaalinen.

Edellä mainittuun liittyen asfalttipihan puhtaanapito on kovin helppoa. Suurimmat kivet (jos niitä pihalle jostain tulee) voi poistaa kätevästi harjalla, ja pienemmät pölyt lähtevät vedellä pesten. Joko letkupaineella huuhdellen tai painepesurilla tehokkaammin pesten.

Asfaltti kestää pesua verrattain hyvin, kunhan pistepaine ja veden lämpötila ovat kohtuullisia.

Asfaltti on siitä monimuotoinen päällyste, että se mukautuu hyvin pihan erilaisiin mutkiin ja kaariin, ja monimuotoisten aluekokonaisuuksien kokonaisuuksien tekeminen omakotitalon pihalle onkin kohtalaisen helppoa. Mutkista ja poluista on toki hieman vaivaa tekovaiheessa, mutta ne on ehdottomasti helpompi tehdä asfaltilla kuin suorakaiteen muotoisilla kivilaatoilla latoen.

Joustavan koostumuksensa ansiosta asfaltoitu omakotitalon piha sietää myös hieman pohjan liikkeitä esimerkiksi routimisen johdosta. Pohjien pitää toki olla mahdollisimman hyvät, sillä pitkään jatkuvaa ja toistuvaa vääntelyä asfaltti kestää huonosti.

Omakotitalon pihan asfaltti vaatii hyvät pohjat

Asfaltti ei ole kantava kerros. Tämä on hyvä muistaa kun rakennetaan asfaltoitavaa pohjaa omakotitalon pihalle. Siinä missä sepelipihan saa korjattua haravalla ja lisäämällä sepeliä, on asfalttipihan korjaamisessa suurempi työ. Tästä johtuen asfaltoitava pohja pitää tehdä niin hyvin, ettei ongelmia tulevaisuudessa synny.

Savimaalle rakennettaessa voidaan joutua tekemään pihalle kantavaa täyttöä toista metriä, varsinkin jos pihalle tulee raskaampaa liikennettä. Kallion päällä ja muuten kantavilla alueilla täytöksi sen sijaan riittää ohuempikin kerros.

Myöskin paikallinen maan routiminen pitää ottaa huomioon, koska sekin vaikuttaa siihen, kuinka syvälle routimaton pohjakerros pitää rakentaa.

Mikäli asfaltti omakotitalon pihalla kaikesta huolimatta asennetaan liian pehmeälle pohjalle, tulee se ajan mittaan halkeilemaan pieniksi palasiksi. Kuten edellä totesin, asfaltti kestää toistuvaa muodonmuutosta huonosti, jonka vuoksi halkeilu on lähes varmaa jossain elinkaaren vaiheessa, mutta pehmeällä pohjalla tämä vaihe tulee ehdottomasti vastaan aiemmin kun kantavalla pohjalla.

Käytävien ja muiden omakotitalon pihalla asfaltoitavien kapeiden alueiden alle ei luonnollisestikaan tarvitse tehdä saman kantavuuden omaavaa pohjaa kun ajoväylille, mutta maan routimisen aiheuttamat vaatimukset näissäkin paikoin pitää ottaa huomioon.

Omakotitalon asfalttipohjan kaadot tulee suunnitella harkiten, ja mielellään tontin luontaista kallistusta mukaillen. Luonto on suunnitellut veden virtaamaan ajan kuluessa tiettyyn suuntaan (useimmiten alamäkeen päin), ja tämän suunnan muuttaminen keinotekoisesti ei ole ihan pieni homma. Yleensä siihen tarvitaan pumppu, joita omakotitalojen pihoille harvoin asfaltoinnin yhteydessä asennetaan.

Ellei erityistä syytä pienempään kaatoon ole, tulisi omakotitalon pihalle tehdä sitä vähintään 1 cm / metri. Tämä tarkoittaa siis sitä, että metrin matkalla piha laskee sentin, kymmenen metrin matkalla kymmenen senttiä, ja niin edelleen. Reilu kaato estää lätäköiden syntymistä niin, että pienen painuman tullessa kaato riittää vielä ohjaamaan vettä eteenpäin.

Vaikka omakotitalon piha periaatteessa toimii hyvinkin minimaalisella kaadolla, ei kaadossa edellä mainituista syistä ole järkeä säästellä.

Veden johtaminen pihan reunalle tai nurmikolle tuntuu kesällä hyvältä ajatukselta. Vesihän imeytyy maahan ja kastelee samalla nurmikkoa. Ja kesällä näin onkin.

Pitää kuitenkin huomioida se, että suurimmassa osassa Suomea maa on osan vuodesta jäässä, ja keväällä lumi sulaa lähes poikkeuksetta ennen kuin maa. Eikä jäätynyt maa ime vettä vähää enempää.

Kaato pitää omakotitalon pihalla suunnitella siis niin, että se toimii myös silloin kun maa on jäässä ja veden imeytyminen tästä syystä heikkoa.

Kun samansuuntainen kaato jatkuu myös pihan reunalla tai nurmikolla, ei ongelmia yleensä tule vastaan.

Sadevesikaivojen sijoitteluun omakotitalon pihalla kannattaa kiinnittää huomiota jo pihan peruspohjaa tehtäessä. Omakotitalon pihalle tulevat sadevesikaivot tulee sijoittaa niin, että ne eivät ole suoraan kulkureitillä, eivätkä oletettujen ajourien kohdalla.

Kaivoja kohti pitää pihaa asfaltoitaessa tehdä kallistuksia, ja mikäli kaivo sijaitsee paikassa jossa auton rengas kulkee, tulee ajettaessa ikäviä heilahduksia.

Kävelyreitillä taas mahdollisesti tukkeutuva kaivo on ikävä. Sen joutuu kiertämään, ellei toivo kengilleen vesipesua.

Pihan kaadot kokonaisuutena tulee suunnitella myös niin, että kaivojen tukkeutuminen ei aiheuta pientä suurempaa tulvaa. Eli vedelle pitää olla ajateltu reitti myös siinä tapauksessa että kaivot esimerkiksi talvella jäätyvät kannestaan niin, että vesi ei vapaasti ritilän läpi virtaa.

Uusissa omakotitaloissa rännivedet johdetaan usein hulevesiverkostoon putkien kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että syöksytorvien alapäihin asennetaan suppilot jotka keräävät veden putkiin ja sitä kautta sadevesiviemäriin.

Näiden suppiloiden asemaan ja korkeuteen kannattaa kiinnittää huomiota jo ennen kuin asfalttiryhmä paikalle saapuu. Putken päässä törröttävät suppilot näyttävät typeriltä, eikä niiden laskeminen alaspäin ole asfaltin asentamisen jälkeen kovin yksinkertaista.

Omakotitalon pihaa asfaltoivan yrityksen kanssa kannattaakin keskustella hyvissä ajoin siitä, kenelle suppiloiden asentaminen oikeaan korkeuteen kuuluu. Massaporukalle, pohjaryhmälle, vai tilaajalle itselleen.

Alueen koko vaikuttaa levityskalustoon

Omakotitalojen pihoja asfaltoitaessa tehdään usein moninaisen muotoisia ja kokoisia alueita, ja alueiden muoto ja koko vaikuttavat käytettävään levitysmenetelmään ja kalustoon.

Kapeat polut ja käytävät tehdään useimmiten käsityönä. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi portaiden edustat, takapihalle johtavat polut ja muut vastaavat alueet.

Käsityönä tehdään usein myös konevetoja varten lähtöalueet, koska asfalttikone ei voi aloittaa levitystä aivan seinän vierestä asti.

Käsityönä tehtäessä työn hinta on usein hieman suurempi neliötä kohden kuin konevedoissa.

Koneella tehdään taas suuremmat alueet, varsinkin jos kaadot on suunniteltu siinä määrin fiksusti, että koneen palkki niiden tekemiseen sopii.

Asfalttikoneiden leveydet ovat kaikkea 1,5 metristä useaan metriin, joskin omakotitalojen pihoilla käytetään useimmiten 2 – 3 metrin levyisiin siivuihin kykeneviä koneita. Tätä leveämmät koneet eivät ole omakotitalojen usein monimuotoisilla ja kohtalaisen pienillä pihoilla kustannustehokkaita.

Kapeat alueet omakotitalojen pihoilla tiivistetään tärylätkällä, seinän vierustat usein käsijuntalla, ja hieman suuremmat yhtenäiset alueet valssijyrällä.

Asfaltin kuljetukseen käytetään kuorma-autoja, ja asfaltti voidaankin usein levittää joko kuorma-auton lavalta lapioimalla tai levittäjään kipaten ja levittäjällä vetäen. Pidemmät kuljetusmatkat pihan sisällä hankalampiin paikkoihin tapahtuvat kottikärryillä tai joissain tapauksissa pienellä kauhakuormaajalla. Myös lapiota voidaan käyttää asfaltin kantamiseen, vaikka se onkin pidemmän päälle hieman puuduttava ja tehoton siirtoväline.

Omakotitalon seinän vierustan asfaltointi

Omakotitalojen pihoja asfaltoidaan joko niin, että asfaltti tulee aivan seinään asti kiinni, tai niin että seinän ja asfaltin väliin jää tietyn levyinen kaistale sepeliä (tai kukkapenkkiä).

Seinän viereen asti asfaltoitaessa tulee huomioida sokkelilevyn tuuletus. Sokkelilevyn yläreunaan on tarkoitettu asennettavaksi sellainen muovinen lista, joka varmistaa ilman kierron maan alla sokkelin vieressä. Jos tämä lista jätetään asentamatta, tai jos omakotitalon piha asfaltoidaan niin, että kyseinen lista peittyy, ei sokkelin ilmankierto ja kosteudenhallinta toimi ajatellulla tavalla.

Asfaltoitaessa seinän vierustaa, tulee usein eteen myös sokkelin likaantuminen, varsinkin valkoisten sokkeleiden ollessa kyseessä. Asfaltti pitää myös seinän vieressä tiivistää, ja usein tärylätkän reuna tai käsijuntta jättää sokkeliin pieniä jälkiä, vaikka asfalttimies huolelliseen työhön pyrkisikin. Tästä syystä valkoisen sokkelin vierustan asfaltointi ei ehkä ole paras vaihtoehto. Tai sitten korjaamiseen tulee varautua niin, että sokkelimaalin sävy on tiedossa etukäteen.