Hei,
Olen Touko Koskinen, noin vuodesta 2002 saakka asfaltin parissa eri tehtävissä työskennellyt ja silmät auki kulkenut ajatteleva ja kirjoittava mies.
Olen työskennellyt niin asfalttipohjien tekijänä, koneenkuljettajana, lapiomiehenä, kuorma-auton kuljettajana kuin asfalttiaseman vastullisena hoitajanakin. Voin kirkkain silmin väittää, ettei asfalttialalla ole yhtään sellaista osa-aluetta josta minulla ei olisi jonkinlaista kokemusta.
Lisäksi olen toiminut siinä sivussa yrittäjänä talonrakennusalalla, joten osaan katsoa asfalttitöitä niin työn teettäjän kuin tekijänkin näkökulmasta.
Jokin aika sitten huomasin, että asfaltista ei juuri ole netissä suomeksi tietoa selkeässä ja tilaajan ymmärrettävässä muodossa. Moni tiedonmurunen on levinnyt ympäri verkkoa, mutta selkeää kokonaisuutta asiaan liittyen ei ole. Niinpä päätin iskeä sormeni näppäimille ja kirjoitella aikani kuluksi ja asfalttiprojekteja suunnittelevia auttaakseni muutaman sanan.
Huomaathan, että täällä on myös otsikoita ilman asiaa. Ne ovat muistilistana itselleni ja täyttyvät vähitellen kun aika antaa myöden.
Kiitos, kun voin auttaa tiedoillani myös sinua.