Tiivis asfaltti

Tiivis asfaltti koostuu sekä tiiviistä asfalttimassasta, että sellaisesta levitystekniikasta joka varmistaa asfalttikerroksen tiiveyden. Tiivis asfaltti levitetään lähes poikkeuksetta kahdessa kerroksessa niin, että saumat eivät tule päällekkäin. Näin varmistutaan siitä, ettei saumojen läpi pääse kulkeutumaan vettä tai muuta ainetta jolta alapuolista maaperää tai rakennetta halutaan suojata.

Tiiviin asfaltin käyttökohteita

Tiivistä asfalttia käytetään monissa sellaisissa kohteissa, joissa on tarpeen joko suojella asfaltin alla olevaa maaperää tai rakennetta, tai pitää jokin (yleensä neste) tietyn alueen sisällä.

Tiiviillä asfaltilla voidaan rakentaa esimerkiksi kaatopaikkojen pohjia, erilaisia maatalouden säiliöitä, puhdasvesialtaita vedenkäsittelylaitoksiin sekä esimerkiksi huoltoasemien tankkauspisteiden ympäristöjä ja erilaisten säiliöiden suoja-altaita.

Monesti tiiviin asfaltin yhteydessä käytetään vielä erikseen muita tiivistyskerroksia jolloin varmistetaan rakenteen toimivuus kokonaisuutena.

Miten tiivis asfalttimassa eroaa normaalista AB-massasta?

Tiiviin asfaltin rakeisuus (eli hienon ja karkean aineen keskinäinen suhde) valitaan niin, että hieno aines mahdollisimman hyvin pystyy täyttämään karkean aineksen väliin jäävän tilan. Tätä tilaa kutsutaan tyhjätilaksi, ja tiiviissä asfaltissa sen tulee olla mahdollisimman pieni, vain joitain prosentteja.

Tiiviin asfaltin sideaineena käytetään normaalia joustavampia bitumeja, joiden venymiskestävyys on parempi kuin perinteisellä tiebitumilla. Näitä bitumeja on lisäaineistettu erilaisilla kuminomaisilla aineilla toivottujen ominaisuuksien aikaansaamiseksi.

Tiiviin asfaltin pohjarakenteelle on normaalia kovemmat vaatimukset

Koska asfaltti itsessään ei kanna juuri mitään, eikä sen vetolujuus ole kovinkaan suuri, on tiiviin asfaltin pohjatyöt tehtävä erityistä huolellisuutta ja suunnitelmallisuutta käyttäen.

Mikäli tiiviin asfaltin pohja antaa periksi liikaa, ei asfaltti kestä tästä johtuvaa vetorasitusta, vaan halkeaa, ja tällöin asfaltin tiiveys on kyseisessä kohteessa menetetty.

Tiivis asfaltti toki venyy hieman enemmän kuin betoni, mutta suuria prosentuaalisia muodonmuutoksia sekään ei missään nimessä kestä.