Asfaltin korjaus Heinävedellä on työ tai toimenpide, jolla saatetaan asfalttissa oleva vaurio sellaiseen kuntoon, että se ei enää haittaa asfaltin käyttöä. Heinävedellä tehtävä asfaltin korjaus voi koostua monesta eri tehtävästä, joita ovat asfaltin poisto, pohjatyöt ja uuden asfaltin asennus. Asfaltin korjausta voi olla myös esimerkiksi se, että heinäveteläiseen pihaan tehdään kokonaan uusi pinta, tai muu vastaava suurempi korjaustoimenpide.
Asfaltin korjaus terminä pitää sisällään sen kaltaiset työt, joiden tarkoituksena on ennallistaa heinäveteläinen asfalttipinta vaurioita edeltäneeseen tilaan.
Asfaltin korjauksella voidaan vaikuttaa joko pieniin paikallisiin vaurioihin ilman laajempaa korjaustyötä, tai korjaus voidaan laajentaa koskemaan esimerkiksi koko piha-aluetta pohjatöineen.
Pieniä asfaltin korjaustöitä ovat esimerkiksi
- Asfaltin halkeamien korjaus
- Kohonneen kaivon asetus oikealle korkeudelle
- Kuopan tai kolon paikkaus
- Kohouman poisto ja paikkaus
Suurempia asfaltin korjaustöitä taas ovat esimerkiksi koko piha-alueen uudelleenasfaltointi, tien uudelleen päällystäminen tai routivan ja painuvan pohjamassan vaihto sekä alueen uudelleen asfaltointi.
Asfaltin korjaustöitä Heinävedellä suorittavat seuraavat yritykset
Lisäksi pari poimintaa muualla Suomessa toimivista yrityksistä
Asfalttipalvelu Niemi Oy
Asfalttipalvelu Niemi on täysin kotimainen asfalttiyritys, jonka henkilökunta koostuu asfalttialan todellisista ammattilaisista, joilla on pitkä kokemus asfalttialasta. Toteutamme laadukkaat pihojen asfaltoinnit yksityisille sekä yrityksille ja kunnille. Tulemme aina veloituksetta paikan päälle tekemään arviokäynnin.
Tutustu yritykseen Asfalttipalvelu Niemi Oy
Soita: 040 5845 313
Asfalttikunkku Oy
Halkeamat, reiät, painaumat ja muut asfalttivauriot saat kuntoon nopeasti ja varmasti ammattilaisten avulla. Monipuoliset asfaltinkorjausmenetelmämme takaavat ensiluokkaisen jäljen kaikissa olosuhteissa. Suoritamme korjauksia ympärivuotisesti koko Suomen alueella.
Tutustu yritykseen Asfalttikunkku Oy
Soita: 040 5194573
J. Kallionen & Suoranta Infra Oy
Teemme kotipihastanne viimeistellyn siistin ja helppohoitoisen asfaltin avulla. Asfaltin avulla saat autotalliisi johtavan tasaisen ja turvallisen pihatien ja mahdollistat koripalloilun takapihan omalla kentällä. Pihojen asfaltointiin käyttämämme ab-11- tai ab-8-massa on pienen raekokonsa ansiosta sileä ja kestävä päällyste. Teemme asfaltointeja pääasiassa Turun alueella.
Tutustu yritykseen J. Kallionen & Suoranta Infra Oy
Soita: 0400 379 205
AC Päällysteet Oy
Laadukkaat asfaltoinnit parkki- ja piha-alueille sekä teille ja kaduille Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Hämeessä toteuttaa AC Päällysteet Oy.
Tutustu yritykseen AC Päällysteet Oy
Soita: 0400 456 691
Asfaltti Sarvo Oy
Asfaltti Sarvo Oy on asfalttialan ammattilainen. Palvelemme mielellämme lähes kaikissa asfaltointitarpeissa pääasiassa Varsinais-Suomen alueella, n. 80 kilometrin säteellä Raisiosta.
Tutustu yritykseen Asfaltti Sarvo Oy
Soita: 050 366 4913
