Asfaltin korjaus kaarinassa on työ tai toimenpide, jolla saatetaan asfalttissa oleva vaurio sellaiseen kuntoon, että se ei enää haittaa asfaltin käyttöä. kaarinassa tehtävä asfaltin korjaus voi koostua monesta eri tehtävästä, joita ovat asfaltin poisto, pohjatyöt ja uuden asfaltin asennus. Asfaltin korjausta voi olla myös esimerkiksi se, että kaarinalaiseen pihaan tehdään kokonaan uusi pinta, tai muu vastaava suurempi korjaustoimenpide.
Asfaltin korjaus terminä pitää sisällään sen kaltaiset työt, joiden tarkoituksena on ennallistaa kaarinalainen asfalttipinta vaurioita edeltäneeseen tilaan.
Asfaltin korjauksella voidaan vaikuttaa joko pieniin paikallisiin vaurioihin ilman laajempaa korjaustyötä, tai korjaus voidaan laajentaa koskemaan esimerkiksi koko piha-aluetta pohjatöineen.
Pieniä asfaltin korjaustöitä ovat esimerkiksi
- Asfaltin halkeamien korjaus
- Kohonneen kaivon asetus oikealle korkeudelle
- Kuopan tai kolon paikkaus
- Kohouman poisto ja paikkaus
Suurempia asfaltin korjaustöitä taas ovat esimerkiksi koko piha-alueen uudelleenasfaltointi, tien uudelleen päällystäminen tai routivan ja painuvan pohjamassan vaihto sekä alueen uudelleen asfaltointi.
Asfaltin korjaustöitä kaarinassa suorittavat seuraavat yritykset
Pro Asfaltti Oy
--
Tutustu yritykseen Pro Asfaltti Oy
Soita: 040 828 9555
Lisäksi pari poimintaa muualla Suomessa toimivista yrityksistä
Suomen Asfalttikorjaus Oy
Toteutamme asfalttityöt pienistä paikkaustöistä aina pihojen ja teiden asfaltointeihin, pohjatöineen.
Tutustu yritykseen Suomen Asfalttikorjaus Oy
Soita: 010 337 2800
Asfalttisalpa Oy
Palveluumme kuuluivat huolelliset pohjatyöt ja pohjaviimeistelytyöt. Tarvittaessa vaihdamme maa-aineksen asfaltoitavalta alalta, tasoitamme pohjat ja levitämme tasoitemurskeet onnistuneen lopputuloksen takeeksi. Asfaltoinnin viimeistelee oikein toteutetut pintavesikaadot ja viimeistelymuotoilu.
Tutustu yritykseen Asfalttisalpa Oy
Soita: 010 422 1722
AC Päällysteet Oy
Laadukkaat asfaltoinnit parkki- ja piha-alueille sekä teille ja kaduille Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Hämeessä toteuttaa AC Päällysteet Oy.
Tutustu yritykseen AC Päällysteet Oy
Soita: 0400 456 691
Tykkimäen Pihapiste
Asfaltointi on edullinen ja toimiva ratkaisu pihan päällystämiseen. Hiekan ja kuran kulkeutuminen talon sisälle loppuu kun piha päällystetään. Asfaltti ei pölyä ja sen peseminen onnistuu esimerkiksi painepesurilla sitä vahingoittamatta.
Tutustu yritykseen Tykkimäen Pihapiste
Soita: 040 702 0977
Asfalttikallio Oy
Asfalttikallio hoitaa kaikenlaiset päällystystyöt pienistä kohteista suuriin urakoihin. Päällystystyön kohteina voivat olla esimerkiksi kadut, tiet, parkkialueet, talojen tai teollisuushallien pihat ja sillat, joiden päällystys voidaan tehdä vesieristystöineen mastiksilla. Päällystäminen tapahtuu isoimmissa kohteissa koneellisesti ja pienimmät paikkaukset voidaan tehdä myös käsin.
Tutustu yritykseen Asfalttikallio Oy
Soita: 09 2525 1160
