Asfaltin korjaus Lapinlahdella on työ tai toimenpide, jolla saatetaan asfalttissa oleva vaurio sellaiseen kuntoon, että se ei enää haittaa asfaltin käyttöä. Lapinlahdella tehtävä asfaltin korjaus voi koostua monesta eri tehtävästä, joita ovat asfaltin poisto, pohjatyöt ja uuden asfaltin asennus. Asfaltin korjausta voi olla myös esimerkiksi se, että lapinlahtelaiseen pihaan tehdään kokonaan uusi pinta, tai muu vastaava suurempi korjaustoimenpide.
Asfaltin korjaus terminä pitää sisällään sen kaltaiset työt, joiden tarkoituksena on ennallistaa lapinlahtelainen asfalttipinta vaurioita edeltäneeseen tilaan.
Asfaltin korjauksella voidaan vaikuttaa joko pieniin paikallisiin vaurioihin ilman laajempaa korjaustyötä, tai korjaus voidaan laajentaa koskemaan esimerkiksi koko piha-aluetta pohjatöineen.
Pieniä asfaltin korjaustöitä ovat esimerkiksi
- Asfaltin halkeamien korjaus
- Kohonneen kaivon asetus oikealle korkeudelle
- Kuopan tai kolon paikkaus
- Kohouman poisto ja paikkaus
Suurempia asfaltin korjaustöitä taas ovat esimerkiksi koko piha-alueen uudelleenasfaltointi, tien uudelleen päällystäminen tai routivan ja painuvan pohjamassan vaihto sekä alueen uudelleen asfaltointi.
Asfaltin korjaustöitä Lapinlahdella suorittavat seuraavat yritykset
Lisäksi pari poimintaa muualla Suomessa toimivista yrityksistä
Asfalttipalvelu Niemi Oy
Asfalttipalvelu Niemi on täysin kotimainen asfalttiyritys, jonka henkilökunta koostuu asfalttialan todellisista ammattilaisista, joilla on pitkä kokemus asfalttialasta. Toteutamme laadukkaat pihojen asfaltoinnit yksityisille sekä yrityksille ja kunnille. Tulemme aina veloituksetta paikan päälle tekemään arviokäynnin.
Tutustu yritykseen Asfalttipalvelu Niemi Oy
Soita: 040 5845 313
Matella Oy
Matella Oy on 1978 perustettu tuusulalainen asfaltin korjauksiin ja asfaltin halkeamien korjauksiin erikoistunut yritys. Toimialueemme on pääkaupunkiseutu.
Tutustu yritykseen Matella Oy
Soita: 040 054 2711
Asfalttikallio Oy
Asfalttikallio hoitaa kaikenlaiset päällystystyöt pienistä kohteista suuriin urakoihin. Päällystystyön kohteina voivat olla esimerkiksi kadut, tiet, parkkialueet, talojen tai teollisuushallien pihat ja sillat, joiden päällystys voidaan tehdä vesieristystöineen mastiksilla. Päällystäminen tapahtuu isoimmissa kohteissa koneellisesti ja pienimmät paikkaukset voidaan tehdä myös käsin.
Tutustu yritykseen Asfalttikallio Oy
Soita: 09 2525 1160
Iskuasfaltti Oy
Tarjontaamme sisältyy kaikenlaisia päällystystöitä pienistä paikkaustöistä suuriin urakoihin. Kohteina voi olla esimerkiksi kadut, parkkialueet, talojen tai teollisuushallien pihat ja sillat. Asfaltointi tehdään suuremmissa kohteissa koneellisesti ja pienemmissä kohteissa käsityönä. Pienemmissä kohteissa käytämme niihin erityisesti suunniteltua erikoiskalustoa, jonka avulla teemme ne tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Kauttamme saa myös kierrätysmateriaalista valmistettua matalalämpöasfalttia, joka on ympäristöystävällinen ratkaisu vaativiinkin kohteisiin.
Tutustu yritykseen Iskuasfaltti Oy
Soita: 0400 876 497
AB-Asfaltti Oy
Meidän oma asfalttiasemamme tuottaa laadukkaat CE-merkityt asfalttimassat työmaille. Haluamme ottaa huomioon kestävän kehityksen, joten valmistamme myös ympäristöystävällistä eko-mix -asfalttimassaa! Me autamme jo ennen tarjouksen tekemistä esimerkiksi oikean päällysteen valinnassa. Tulemme paikan päälle kohteeseen antamaan kirjallisen tarjouksen täysin veloituksetta. Toimipaikkamme on Vantaalla, josta palvelemme asiakkaita koko Etelä-Suomen alueella.
Tutustu yritykseen AB-Asfaltti Oy
Soita: 0400 418 472
