Asfaltin korjaus Vieremä

Asfaltin korjaus Vieremällä on työ tai toimenpide, jolla saatetaan asfalttissa oleva vaurio sellaiseen kuntoon, että se ei enää haittaa asfaltin käyttöä. Vieremällä tehtävä asfaltin korjaus voi koostua monesta eri tehtävästä, joita ovat asfaltin poisto, pohjatyöt ja uuden asfaltin asennus. Asfaltin korjausta voi olla myös esimerkiksi se, että vieremäläiseen pihaan tehdään kokonaan uusi pinta, tai muu vastaava suurempi korjaustoimenpide.

Asfaltin korjaus terminä pitää sisällään sen kaltaiset työt, joiden tarkoituksena on ennallistaa vieremäläinen asfalttipinta vaurioita edeltäneeseen tilaan.

Asfaltin korjauksella voidaan vaikuttaa joko pieniin paikallisiin vaurioihin ilman laajempaa korjaustyötä, tai korjaus voidaan laajentaa koskemaan esimerkiksi koko piha-aluetta pohjatöineen.

Pieniä asfaltin korjaustöitä ovat esimerkiksi

Suurempia asfaltin korjaustöitä taas ovat esimerkiksi koko piha-alueen uudelleenasfaltointi, tien uudelleen päällystäminen tai routivan ja painuvan pohjamassan vaihto sekä alueen uudelleen asfaltointi.

Asfaltin korjaustöitä Vieremällä suorittavat seuraavat yritykset

Lisäksi pari poimintaa muualla Suomessa toimivista yrityksistä

Asfalttiliike E Lidman Oy

Kun haluat yhtenäisen ja näyttävän pinnan pihallesi, asfaltointi on oikea ratkaisu. Asfalttiliike E Lidman Oy tekee asfalttityöt ammattitaitoisesti vuosikymmenten kokemuksella. Käytössämme on Suomen ainut valuasfalttisprider, mahdollistaen nopean ja kestävän asfalttipäällysteen. Palvelemme asiakkaitamme Helsingissä ja koko Etelä-Suomen alueella.
Tutustu yritykseen Asfalttiliike E Lidman Oy
Soita: 0400 401 667

JJ Tarmac Oy

JJ Tarmac tekee asfaltoinnit, asfaltin korjaukset ja tiemerkinnät.

Tutustu yritykseen JJ Tarmac Oy
Soita: 050 410 7773

Super Asfaltti Oy

Super Asfaltti Oy on 100 % suomalainen asfalttiliike, joka on perustettu vuonna 1974 ja on toiminut nykyisessä yhtiömuodossaan vuodesta 1991 lähtien. Super Asfaltti Oy:n pääkonttori ja kotipaikka sijaitsee Oripäässä, n. 50 km Turusta Tampereelle päin. Super Asfaltti Oy:n päätoimiala on asfalttipäällysteet, mutta myös maanrakennustyöt sekä kiviainesmyynti ja -toimitukset kuuluvat yrityksen toimintaan.
Tutustu yritykseen Super Asfaltti Oy
Soita: 0400 486 290

Asfaltti Sarvo Oy

Asfaltti Sarvo Oy on asfalttialan ammattilainen. Palvelemme mielellämme lähes kaikissa asfaltointitarpeissa pääasiassa Varsinais-Suomen alueella, n. 80 kilometrin säteellä Raisiosta.
Tutustu yritykseen Asfaltti Sarvo Oy
Soita: 050 366 4913

Etelä-Suomen Asfaltti Oy

Etelä-Suomen Asfaltti Oy on yksityinen asfalttiliike, jonka toiminta-alue on pääasiassa pääkaupunkiseutu, mutta tarvittaessa toimimme myös muuallakin päin maata.
Tutustu yritykseen Etelä-Suomen Asfaltti Oy
Soita: 045 842 4844