Asfaltin sulamispiste on käsite jolla ei ole määriteltyä selkeää rajaa. Asfaltti tulee siinä olevan bitumin vuoksi sitä pehmeämmäksi mitä kuumempaa asfaltti on.
Yleisimmät asfalttilaadut levitetään noin 160 – 180 asteen lämpöisenä jolloin niiden voidaan ajatella olevan hyvin sulanutta asfalttia. Asfalttia ei taas voi enää lapioida juuri alle 130 asteen lämpöisenä, jolloin asfaltin voidaan ajatella olevan ainakin osittain jähmettynyttä.
Kun esimerkiksi tienpintaa lämmitetään ja asfaltin lämpötila nousee yli sadan asteen on se jo selkeästi pehmeämpää kuin viileä asfaltti. Kun tienpinnan lämpötila nostetaan 160-180 asteen paikkeille, alkaa asfaltti olla muotoiltavassa muodossa.
Asfaltin leikkaus onnistuu parhaiten lämpimänä kesäpäivänä kun asfaltti on kuumaa ja ”sulanutta”. Tämä pätee silloin kuin leikkaus suoritetaan asfalttileikkurilla joka ikään kuin painaa asfalttiin loven. Timanttilaikalla leikattaessa asfaltin taas tulisi olla mahdollisimman viileää, jotta laikan jäähdytys toimisi optimaalisesti.
Asfalttia lämmitettäessä tulee huomioida, että mitä kuumemmaksi asfaltin lämmittää, sen suurempi vaara on bitumin ominaisuuksien heikkenemiselle. Monet bitumilaadut alkavat menettämään joustavuuttaan ja muita ominaisuuksiaan 200 asteen lämpötilan ylitettyään. Asfalttia pitää siis lämmittää vähitellen ja antaa lämmön rauhassa siirtyä asfaltin sisäosiin mikäli asfaltti on tarkoitus vielä jähmettää paikalleen ja käyttää uudelleen.
Lisää kysymyksiä ja vastauksia asfalttiin liittyen löydät tästä painamalla.