Öljysoran (tosi lyhyt) historia
Öljysora on 1900 luvun alkupuolella asfaltin rinnalla kehitetty tiealueiden päällyste, jonka käyttö on ollut Suomessakin runsasta 1960-1970 luvulle asti.
Öljysorasta tulee nykyään käytettävää asfalttia heikompi pinta, eikä sen käyttö olekaan tästä syystä nykyään enää kovin yleistä. Öljysora levitetään kylmänä ja tiivistetään, jolloin se sitoutuu yhtenäiseksi pinnaksi.
Öljysoran nykykäyttö
Öljysoran käyttö tiemaiden päällysteenä on nykyään lähes olematonta. Öljysoran kaltaista ainetta käytetään joissain kohteissa tiellä olevien kolojen väliaikaiseen paikaamiseen ja käsittääkseni Suomessa edelleen päällystetään harvoja teitä öljysoralla vuosittain.
Öljysoran hinta
Öljysoran etuna on hieman asfalttia edullisempi hinta silloin, kun käytettävä määrä on kohtalaisen suuri. Öljysoraa on myös mahdollista varastoida kasoissa lyhyen aikaa ilman, että sen ominaisuudet suuresti kärsivät.
Nykyisessä markkinatilanteessa Öljysoran hinta ei ole millään tavalla kilpailukykyinen jos ajatellaan esimerkiksi omakotitalon pihan päällystämistä sellaisella. Koska käyttöä ei juuri ole, ei öljysoraa valmisteta ja näin ollen yksittäisen erän hinta nousee korkeaksi.
Öljysoran valmistaminen ja raaka-aineet
Öljysora valmistetaan sekoittamalla kiviainesta, bitumiöljyä ja liimaavia tarttumista parantavia aineosia keskenään. Bitumin tai bitumiöljyn osuus öljysorassa on noin 3 painoprosenttia.
